Mervi

Rooman vihreät keuhkot eli suuri keskuspuisto Villa Borghese Gardens, sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Kätevimmin sinne pääsee Espanjalaisten portaiden kautta, Villa Medicin ohi kävellen ja Viale di Villa Medicia pitkin kulkien. Toinen selkeä reitti puistikkoon nousee Piazza del Popololta.

Me osuimme paikalle pitkän viikonlopun matkamme lauantaina, jolloin oli puistossa paljon paikallisia liikkeellä. Koirat, eväät, vanhemmat ja isovanhemmat sekä lapset ja lapsenlapset kulkivat suurina ryhminä pitkin puiston käytäviä ja asettautuivat mukavasti nurmikkoalueille syyspäivän viettoon. Ja mikäpäs oli päivää viettäessä, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja suomalaiselle lämpötilakin vastasi keskikesän tunnelmia.

Puistosta sai vuokrata monenlaisia menopelejä. Poljettavia autoja oli monenlaisia,oli myös istuttavia potkulaudan näköisiä vehkeitä lapsille ja potkulautaa sekä polkupyörää monenmoista. Suosituin taisi olla polkupyöräriksaa muistuttava kärry, johon mahtui kaksi eteen ja kaksi taakse.

Me kuljimme kuitenkin jalkaisin, sillä kuvattavaa riitti monella puolella ja välillä piti poiketa puiden siimeksessä pilkahteleville vesiaiheille ja kukkapuskien luokse.

Varsinainen etsintämme kohdistui kuitenkin puiston keskellä, tai ainakin keskemmällä, sijaitsevalle, kartan mukaan suurelle lammikolle eli Lagolle. Sinne löysimme tiemme modernin taiteen museon portaiden kautta pyörähtäen ja vanhoja juhlavia kiviportaita pitkin nousten. Portaiden päästä löytyi portti, josta olikin lähes suora reitti Lagolle. Siellä olivat jo ensimmäiset vapaapäivän viettäjät veneitä soutamassa ja päivää paistattamassa.

Haikarat, hanhet, sorsat ja kilpikonnat asustelivat lammen rannoilla ja antoivat ihmisten kuvata itseään kaikessa rauhassa. Lammikon keskellä olevassa saaressa kimalteli valkoinen marmoripylväikkö Tempio di Esculapio - Temple of Asclepius, jonka kerrotaan olevan Borghesen puistoon rakennettu muistoksi sodassa tuhoutuneelle Tiber-joen saarella sijainneelle alkuperäiselle temppelille.

Poistuimme puistikosta Passeggiata del Pincion kautta Piazza del Popololle vielä ihailemaan sen suurta keskusobeliskia.

Vielä kannattaa tehdä viikonloppureissu Fiskarsin viehättävään ruukkikylään.

Me osuimme paikalle parahultaisesti maastopyörien kokoontumisajoon, emmekä todellakaan olleet yksin. Vaan ei hätiä mitiä, hyvin mahtui ruukkimaisemiin suurempikin joukko viikonlopun viettäjiä.

Pajat ja ravintolat olivat auki. Hyvää ruokaa sai Kuparipajan tasokkaassa ravintolassa ja mukavia iltoja saattoi istua Pesulaan perustetun café Laundryn terassilla. 

Märän kesän ja alkusyksyn jälkeen oli mukavaa osua kerrankin poutaiseen viikonloppuun. Kuivempien kelien ansiotako lie, mutta Fiskarsin upeissa tammi- ja vaahterametsissä oli myös jo aavistus ruskan muhkeista sävyistä nähtävissä. Kiertelimme kylän raitteja, piipahdimme olusille kahviloiden terasseilla ja katselimme museoiden antia sekä pikku putiikkien tarjontaa. 

Lasipajalla oli meneillään lasinpuhalluksen saloja raottava kurssi, jota saimme myös hetken verran seurata paikan päällä. Edullisia lasituotteita, sekä käyttölasia että taidetta, olisi ollut myytävänä, mutta valitettavasti hektisen kurssin työvaiheet pitivät lasimestarin kädet kiireisinä. No, toisella kerralla sitten ostoksille.

Katsastimme tarjolla olevat tontit sekä kauempana Katinsuolla, että aivan kylän ytimestä rinteelle kohoavalla punaisten tupien alueella. Mukava oli haaveilla asumisesta tässä entisaikojen tunnelmaa henkivässä paikassa.

Vanha yläruukin alue Nikarin kalusteverstaineen ja museoineen oli hiljaisuudessaan suloinen. Monenlaista uutta toimintaa siellä näytti olevan, teatterin tiloja vanhassa valimossa sekä pihaproduktioiden jälkiä menneeltä kesältä.  

Tietysti piipahdimme myös Rekolan panimolla (jonka pihasta kirmasivat metsiin ja pelloille kymmenet maastopyöräilijät). Maistelimme Mustaa valssia ja Katajan kuisketta; hyviä olivat molemmat oluet. Panimon myymälästä saimme ostettua myös Fiskarsin juustolan Thierry Jungin valmistamia artesaanijuustoja. Oivallisia makuyhdistelmiä syntyi!

Tässä joitakin vuosia sitten löysimme Forssan. No, eihän se toki hukassa ollut aiemminkaan, mutta emme sinne olleet koskaan retkeä tehneet tai pysähtyneet ohi kulkiessa. Asuntoauton tultua perheeseen, on moni lähitienoon kaupunki ja kylä tullut tutuksi, myös Forssa. Ensimmäisen reissun jälkeen olemmekin sitten Forssassa pistäytyneet lähes joka kevät tai syksy.

Minulla ei Forssasta ollut juuri minkäänlaista käsitystä. On siitä läpi tullut ajeltua ensin vanhempien kyydissä ja sitten myöhemmin ajettaessa Tampreelle tai ylemmäs. Nyt kuitenkin piirtelimme sopivaa, alle 200 kilometrin ympyrää kotikylästä nähden, ja tutkimme mikä lähiseudun paikka olisi vielä tutkimatta.

Totesimme, että voisihan tuolla Forssassa nyt käydä, kun se on jäänyt vähemmälle huomiolle menneiden vuosien aikana ja suuntasimme auton keulan sinne.

Forssan viehätys yllätti

​​

Saavuimme kaupungin pääväylälle ja tutkailimme yleisilmettä. Pian osuimme hidastekivien katkoman, ja tietöiden vallassa olevan, pääväylän suurelle liikenneympyrälle ja pyörähdimme takaisin keskusta-alueelle. Johan se ehti livahtaa... se keskusta.

​​ ​​
Varsin mukava ja vilkas meiniki näytti torin kupeessa olevan. Netistä olin jo etukäteen kaivellut tietoja mielenkiintoa herättävistä paikoista, ja puistoihmisenä tiesin löytyvän mm. Wahrenin puiston ja kehräämön alueen. Erityisen kaunis tuo Finlaysonin vanha tehdasalue onkin, sekä kehräämön että kauppakeskuksen puolella katua. Monenmoista pienyritystä toimii tänä päivänä kehräämön entisissä saneeratuissa tiloissa sekä kirjasto ja nuorisotiloja.

​​  ​​

Wahrenin puisto on laaja ja avara. Ei siellä paljoa kukkaistutuksia ole, eikä suuressa vesialtaassakaan vielä käyntimme aikaan ollut vettä, saati suihkua paikoillaan, sen sijaan joitakin porukoita oli piknikillä vilttien päällä nurmikon aurinkoläiskissä.

​​

Aivan yllätävän kodikas ja lämminhenkinen on Forssan tori. Lauantaipäivänä ihmisiä oli liikeellä paljon ja Paviljongin lavalta kuului soittoakin.

Kun palasimme Kehräämölle, kävelimme pitkin joen vartta suloiselle huvimajalle, jossa istui mies lukemassa sanomalehteä auringon paisteelta suojassa. Nurmikolla juoksi joukko lapsia pienen koiran perässä, oli kaunista ja kesäistä.

​​

Pääväylän toisella puolella on Finlaysonin tehtaita myös. Vanhoihin rakennuksiin on sijoittunut terveystaloja, lääkärifirmoja ja yrittäjien pajoja. Suuri kauppa sieltä löytyy myös. Vanhojen rakennusten sisäpihojen kautta pääsee kiertelemään  mukavaa kävelyreittiä pitkin. Sen varrelta, pihojen sopukoista pääsee myös erilaisiin putiikkeihin, jotka myyvät etupäässä kankaita ja sisustustavaroita. Sopiva viikonloppureissu. Suosittelen.

Kaunista ja kukkivaa oli huhtikuun puolessa välissä Toscanan kumpuilevissa maisemissa. Lumoava Chiantin viiniviljelmien keskellä kiemurteleva Strada del Vino puikkelehti monien pikkukylien ja kaupunkien läpi. Brolion linna (kuva ihan alhaalla), tuo Ricasoli-viinisuvun hulppea kotipaikka, paistatteli päivää poggion eli mäen huipulla. Sen pihatasanteilta oli loistavat näkymät alas laakson viiniviljelmille ja puutarhan puksipuukäytäville. Kevättä oli ilmassa kovin, sillä linnan pihan tulppaanit olivat täydessä kukasaan ja puistopuutarhassa leiskui jakaranda sinipunaisessa värissään. Mustarastaan laulu kuului sypresseistä ja lämmin tuuli hulmutteli hiuksia. Ihanaa!

Linnapuiston pääsymaksu (5 €) sisälti viinin maistelun, jonne osallistuttiin alhaalla, kylän keskustassa olevassa viinimyymälässä. Myymälärakennukseen kuului myös suuri juhlatila, ja vitriineihin oli kerätty seudun valokuvia ja vanhoja viinin valmistuksen välineitä. Oli esillä myös tilan viinien saamia pokaaleja ja muita palkintoja.

Täältä tiemme mutkitteli eteenpäin, halki peltojen, kirkkaan punaisten unikkojen reunustamaa strada localea pitkin. Nautimme maisemien vilinästä ja pysähdyimme tutkailemaan Greve in Chiantin kylää ja pitämään ruokataukoa. Voi niitä antipasteja! Alkuruuan alkupalaksi tuli korillinen ohutta, rapeaa leipää ja tomaattilevitettä. Alkuruuaksi maukasta toscanalaista kinkkua, makkaraa, juustoa, oliiveja ja paikallista muffinin malliin leivottua leipää. Pääruuaksi valitsimme 'kevyesti' pastaa, joka oli höystetty kasviksilla. Niin tuhti olo ei kuitenkaan tullut, etteikö olisi jaksanut nauttia jälkiruuaksi Tre Dolce -annosta, joka piti sisällään palan kolmea erilaista äkkimakeaa leivonnaista.Näillä eväillä jaksoikin jo pitkälle iltaan.

Tiistaina, toisena lomapäivänä matkamme suuntautui Firenzeen (kuvat alhaalla). Autolle oli vaikeaa löytää parkkipaikkaa, mutta viimein äkkäsimme pienen parkkialueen jota vartioitsi musta mies. Mies viittilöi meitä tulemaan ja osoitti paikan pian vapautuvan lähtemässä olevan auton ansiosta. Ajoimme ruutuun ja kyselimme menettelytapoja. Ei muuta kun raha kouraan ja kaikki ok. Vähän jäi epämääräinen olo, mahtoiko kyseessä olla lainkaan virallinen paikoitusalue ja odottaisiko tullessa sakkolappu ikkunassa. No, ei auttanut ihmetellä, jos jotain meinasi ehtiä nähdä. Niinpä kiertelimme keskikaupungin nähtävyydet, päivittelimme Uffizin pitkää jonoa ja toista ja kolmatta mokomaa Duomolle ja sen näkötornia muistuttavaan tapuliin. Kuvasimme katunäkymiä ja patsaita ja tietysti Ponte Vecchiota Arno-joen yllä. Aurinko läkätti kuumasti ja olo oli ihanan kesäinen.

Minulla paloi mieli Bobolin puutarhaan (kuva alhaalla) ja sinne päädyimmekin mutkan kautta takaportista. Itse puutarha oli vielä vihreässä asussaan. Pionit ja ruusut vasta nupulla. Palazzo Pitti avautui ylhäältä katsoessa näkyviin koko komeudessaan ja polveilevat portaikot ja suihkulähde esiintyivät edukseen. Komea oli myös maisema alas kaupunkiin, joen toiselle puolelle.

Kauniin Fiesolen kukkulan (kuva alhaalla) kautta palailimme kotihotelliin Laterinaan.

Seuraava retkikohteemme suuntautui vanhaan, alkuperäisessä asussaan säilyneeseen Gubbion vuorikylään. Sen Isä Matteo -televisiosarjasta tutut kapeat kadut ja käytävät lumosivat puhtaudellaan, ruukkuistutuksillaan ja jylhillä maisemillaan. Kesäkelistä huumautuneena halusin vielä kiivetä jyrkän koukerotien ylös mäen harjan Alberghille ja näköalaterassille. Puolessa välissä matkaa meinasivat voimat hiipua, mutta sain lupauksen terassibaarissa odottavasta Sprizzistä ja jaksoin kuin jaksoinkin perille saakka!

Täältä jatkoimme matkaa Assisiin, jonka totesimme jäävän toiseksi vertailussa, mutta kenties voittavan turistien määrässä. Kierroksen viimeinen etappi oli Cortona, joka osoittautui siistiksi, leveämpikatuiseksi ja varakkaammaksi kyläksi kuin edeltävät. Hienoja merkkiliikkeitä oli katujen varsilla ja näkymät laaksoon hyvät. Täällä valitsimme illallispaikaksi näköalaravintolan, vaikka epäilimme sitä kalliiksikin. Ruoka oli hyvää ja hinnat sittenkin kohtuulliset. Kaksi ruokalajia viineineen 68 € kahdelta. Laterinaan palasimme pimeän laskeuduttua, onneksi matka ei ollut pitkä.

Riminiin tutustuminen oli ollut kotosalla puheen aiheena ja jäänyt epäilyksi, mutta suuntasimme sinne kuitenkin, muka rantapäivää viettämään. Perillä vallitsi kova tuuli ja vaalean, melkein valkoisen leveän rannan yllä viuhui harmaa hiekkapilvi. Kävimme kuitenkin autiota rantaa ihastelemassa. Turistitoiminnot olivat vielä talviunilla, vain viitisen ihmistä osui silmiin koko pitkällä rantakaistaleella.

Rantakadulta löysimme kuitenkin terassiravintolan, joka oli lasisilla seinämillä tuulelta suojattu ja tilasimme annoksen Cozze alla Marea. Saimme vadillisen sinisimpukoita ja vaaleaa, rapeaksi paahdettua leipää sekä sitruunan lohkoja. Hyvää oli.

Riccione osoittautui rannoiltaan nuhjuiseksi ja oli yhtä lailla autio vielä. San Marinoon päätimme mennä kokeeksi, josko autolle sieltä paikka irtoaisi - ja löytyihän se, tosoin vain maksulliselta alueelta. Kannatti kuitenkin käydä, sillä linnat ovat aivan ihanat!

Loppupäivät kierreltiin lähiseudun kyliä ja metsäteitä. Vallombrosa oli ihana. Aivan erilaista Italiaa, kiekuraisten vuoristoteiden ja kastanjametsien kätköistä löytyvät luostari, jossa nyt Riserva Naturale ja Botanica, joka tosin jäi käymättä. Lämpöasteita siinä viisi-kuusi, kuvatessa henki höyrysi ja sormet menivät kohmeeseen. Luostarin edustan karppiallas oli kaunis ja siellä asusti suuria kaloja sekä joku harvinainen valkoinen sammakko!

Kastanjametsän pohjassa kukki valkoisia kukkasia, joista en vielä ole selkoa saanut, mitä lie ovat.

Stia puolestaan on kylä Arno-joen rannassa. Sen pikkuruinen vanha keskusta oli sievä ja nopsaan läpi kävelty. Ihana linnapuisto Kameliapuineen jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi.

Poppi ja Bibbiena olivat somat pikkukylät matkan varrella. Poppin keskustasta huiskautimme vahingossa ohi. Se kun sijaitsee korkealla mäellä, joka jäi sivuun uuden keskustan läpi ajaessamme. Emme jaksaneet kääntyä takaisin, vaan katselimme Poppiin sitten Bibbienan keskustan tasanteelta.

Lopuksi suuntasimme vielä Caprese Michelangeloon. Siellä ei juuri muuta mainittavaa nähtävää ollut kuin juuri tuo Michelangelo Buonarottin synnyinkoti ja alkutaipaleen asumus. Etsimme valtaisaa taloa, sillä tiesin että 'Angelon' isä toimi kaupungin Podestana määräten siis lähes kaikesta. Talo oli kuitenkin aika vaatimaton, vanhan muuripihan keskellä seisova rakennus. Museokin siellä olisi ollut, mutta ei siellä Angelon töitä ollut esillä, vaan myöhempien aikojen ikonien, joten sen sivuutimme.

Nämä paikat tuli koluttua:

ma: Chianti: Brolio, San Felice, Greve in Chianti
ti: Firenze, Fiesole, Monterchi
ke: Gubbio, Assisi, Cortona
to: Rimini, Riccione, San Marino
pe: Vallombrosa, Stia, Poppi, Bibbione, La Verna, Caprese Michelangelo
la: Arezzo, Rondine, Castello di Fibocchi
su: Orvieto

Hei! Vielä on aikaa käydä tutustumassa ainutlaatuiseen ja mielenkiintoiseen Ai Weiwein näyttelyyn Helsingin taidemuseossa. Samalla tulee tutuksi tuo uusi HAM nimellä kulkeva museo, joka kunnostetiin Tennispalatsin tiloihin. Kaikki on puhtoista ja avaraa. Tilat sopivat mukavasti suurtenkin teosten esittelyyn ja totisesti, suuria ovat Ai Weiwein luomukset. 

Näyttely on esillä 28.2. saakka, joten vielä ehtii. Ja jos Tove Janssonin näyttely Ateneumissä jäi väliin, niin ei hätää HAM:n alakerrassa on nyt esillä Toven töitä ja muun muassa suuret, aikanaan Helsingin kaupungin tilaamat seinäfreskot saivat pysyväispaikan museon seinillä. Ainakin ne kannattaa käydä katsomassa, samalla avautuu aivan uusi ymmärrys Toven uskomattoman monipuolisesta lahjakkuudesta ja upeasta taidosta maalata kauneutta ja ihanuutta ihmisten iloksi.

Välähdyksiä Ai Weiwein oivaltavista teoksista tässä:

-Mervi

Syysloma Eviaa kierrellen sujutteli sukkelasti. Matkatoimistojen viimeisiä Kreikka-viikkoja vietiin, kun lokakuun puolessa välissä suuntasimme Evian saarelle. Tämä kohtalaisen tuntematon saari on Kreikan toiseksi suurin, heti seuraava, jo paljon paremmin tunnetun Kreetan jälkeen.

Hyvin vähän on tietoa saatavissa Evialta löytyvistä nähtävyyksistä, mutta jonkin verran kuitenkin. Kohdekaupunkimme, tai kylämme, Eretria mainittiin erääksi Kreikan varhaisimmista asutuskeskuksista ja vanhat temppelin ja amfiteatterin rauniot sieltä löytyivätkin.

Nyky-Eretria palmubulevardeineen on eläväinen kylä, josta on suora yhteys mantereelle puolen tunnin autolauttakyydin avulla. Maanteitse matka kulkee kauniin Halkidan (Chalkis, Chalkida eng.) kaupungin läpi, joko vanhaa viehättävää siltaa ja merenlahden rantateitä pitkin kierrellen, tai uutta upeaa riippusiltaa pitkin huristaen. (vinkki: Ateena - Halkida moottoritie tulee suoraan uudelle sillalle).

Halkidaan ihastuin kovasti. Siellä voisin viettää koko loman. Kaupungin kauniit rannat ja kukkulan huipun Venetsialaislinnan, Karabalan, rauniot, maisemat ja kansantaiteen museo ovat näkemisen, ja kiipeämisen arvoiset. Linnakukkulalle voi toki ajaa myös autolla. Kukkulan juurella on myös sievä julkinen uimaranta kaikkine palveluineen.

Pohjois-Evia

Halkidasta pohjoiseen päin ajellessa vastaan tulee Limnin kylä, joka muinoin on ollut merenkulun keskus, mutta nyt vain pienempien veneitten satama. Sievä kylä rantakatuineen ja tavernoineen. 
Ajella kannattaa vielä pohjoiseen päin, sillä edessä on todellinen uimarien paratiisi, Edipsoksen kaupunki kuumine lähteineen, Thalassa-hotelleineen ja lämpimän veden rantoineen. Merivettä lämmittää maan uumenista pulppuava kuuma vesi, jonka ansiosta uiminen on miellyttävää, vaikka ei haluaisi vulkaanisissa rikkialtaissa viruakaan.

Kun tekee hyppäyksen Halkida-Edipsos-tieltä saaren itärannalle, löytää kreikkalaisten oman rantakohteen Agia Annan. Se on matalasti rankennettu lomakylä pensionaatteineen ja bungaloweineen. Näin syksyllä kaikkialla oli autiota ja kuppilat kiinni, mutta ranta oli siisti ja maisemat mukavia. Ranta on sorapohjainen, joten sukeltajille ja snorklaajille lienee täällä hyvät mahdollisuudet nähdä jotakin, kun tyrskyt eivät vello sedimenttiä silmille.

Etelä-Evia

Halkidasta etelään, Eretrian jälkeen seuraavaksi, (joka välissä on toki pikkuisia, toisiinsa kiinni kasvaneita kyliä), saavutaan Amarynthoksen kalastajakylään.

Suloinen Amarintti on kasvanut kaupungiksi, jossa on paljon tarjontaa. Löytyy yökerhoa ja hotellia, rantakuppilaa ja tavernaa sekä pitkä rantaa myötäilevä kävelykatu, jonka varrella nähtävää, juotavaa ja purtavaa on sopivin välimatkoin. Amarinttiin kävelimme hotellistamme, Eretria Conference & Spasta, osittain pitkin vilkasta, penkereetöntä maantien laitaa ja osittain meren rannasta löytyneitä vanhoja kävelyteitä ja rantavesiä pitkin kahlaten. Mainiot maisemat ja täysi hiljaisuus. Kesäresidensseinä käytetyt talot seisoivat tyhjinä.

Saaren eteläkärjessä sijaitsee kaunis kaupunki Karistos. Karistos on kuuluisa laajoista, kirkasvetisistä rannoistaan. Sieltä tehdään myös saaren parhaimmat sukellusretket.

Meitä hämmästyttivät Karistoksen niemeä raidoittavat betonipintaiset maantiet, jotka kulkivat ristiin rastiin pitkin vuorten huippuja keskellä jylhää ja kivikkoista autuitta. EU-tukirahoin on täällä rakennettu infra valmiiksi rahakkaiden Ateenalaisten tulla. Muutama hulppea villa olikin jo rakennettu, mutta pääosin maisemat olivat avarat ja tyhjät.

Vielä on mainittava Kymin kaupunki, jonne reitti kulkee aivan meren rannassa kiemurtelevaa tietä. Jos navigaattorimme asetuksena olisi ollut rantakaupunki, olisimme ehkä säästyneet tällä erää vuoriston serpentiiniltä, mutta yläkaupunkiin kiertelimme jonkin matkaa pitkin mutkaista, mutta ruskan värjäämää ja kaunista metsämaisemaa. Yläkaupunki on perinteinen, kapeiden ja sokkeloisten katujen ahtauttama taajama, jonka keskellä on suuri kirkko. Valitettavasti sade pilasi orastavat valokuvaustoiveet ja jatkoimme ilman pysäystä rantaan. Ranta-Kymissä ei satanut juuri lainkaan, joten kävelimme pitkin rantarakennelmia, meren tyrskyjä ihaillen. Meri värjäytyi oranssiksi ylhäältä vuoristosta valuvan ruskean mutaveden osuessa turkoosiin veteen.

Mukava saari, jossa on paljon nähtävää. Lokakuun puolivälissä alkavat syyssateet, joten kannattaa matkustaa ennen sitä. Vettä nimittäin tulee kaatamalla, eikä suinkaan leppoisasti ripsutellen. 

Haminan syksy näkyy maahan pudonneina kultaisina lehtinä ja keskuspuiston jäätyneitten lampien kimmeltävässä pinnassa. Bastionien punaiset tiilimuurit hehkuvat kuuran harmaaksi hopeoimassa maisemassa ja historiallinen ympyränmuotoinen keskusta katuineen on herttainen ja kaunis. Päivän kirkkaus korostuu talojen keltaiseksi maalatuissa seinissä, ne kertaavat auringon valon heijastuksillaan.

Historialliset rakennukset; Raatihuone, Johanneksen kirkko sekä Upseerikoulu edustavat vanhaa kaunista arkkitehtuuria. Uusklassista tyyliä edustava, C.L. Engelin piirtämä kirkko on väriltään harvinainen, vaalean sinisiä kirkkoja olen harvemmin tavannut. Oranssina puolestaan hehkuu Pietari Paavalin ortodoksinen kirkko. Aivan toisenlainen muoto on saanut asunsa ranskalaisen arkkitehtinsa L. Viscontin kynästä.

Kävelemme pitkin kaartuvia katuja, aukeita puistikoita ja ihailemme talojen väritystä. Eräässä pihassa kasvaa oransseja lyhtykoisoja, jotka nyt pakkasten tultua hehkuvat väriloistossaan lumikiteiden valkoisuutta vasten.

Rannassa on vielä paljon veneitä. Niiden värikkäät pohjat ja valkoiset sisustat hohtavat veden sinistä ja tyyntä peiliä vasten. Syksyn kuivattama lämpimän ruskea heinä ja rantakaislat taipuvat tuulessa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen pysähtynyt Haminaan. Aikaisemmin on tieni kulkenut aina kaupungin ohitse jonnekin muualle.

Syksyisessä hämärässä vesitornien sinertävä valoteos on kaunis tummenevaa taivasta vasten. Rantoja pitkin kulkeva kävelyreitti ulottuu torneille saakka ja sillan alta voi suunnata tiensä Tervasaareen, Rampsin laituriin, jossa räiskyvän punainen laivan kylki ilostuttaa silmiä. Saari jatkuu kiilamaisena kielekkeenä kurotellen kohti ulappaa ja sen kärjessä on viihtyisä uimaranta somine piknik-katoksineen. Suloinen paikka, mutta pirteä pikkupakkanen ei innosta pitemmäksi aikaa leiriytymään.

En tiedä kuinka tyhmäksi itseni tunnustan, kun kerron, että en ollut älynnyt lainkaan, että Lohja sijaitsee aivan järven rannassa. Niin monta kertaa olen auton kyydissä istuen suihkinut kaupungin läpi vettä näkemättä, että oli suuri yllätys tajuta Lohjanjärven ulottuvan aivan kaupungin keskustaan.

Ihana hiekkaranta löytyy aivan kauppakadun katveikosta, kiven heiton päässä linja-autoasemalta. Kaunis ja vehreä rantapuisto houkuttelee piknikille ja auringon ottoon. Ja mikä parasta, järven rannassa kulkee kävelypolku, jota pitkin pääsee taivaltamaan muutaman kilometrin matkan veden selkää ihaillen ja maisemista nauttien.

Patikkaa voi halutessaan jatkaa LIessaareen, josta löytyy vielä hulppeampi uimaranta ja metsäpolkuja samoiltavaksi.

Metsän siimeksessä kivikkoiset polut vievät vanhoille jylhille kaivannoille ja louhoksien reunamilla on syytä varoa, sillä seinämät ovat jyrkät ja pelottavat. Polun päästä löytyy nuotiopaikka ja laavu, johon talvella retkiä tekevät luistelijat, jotka suihkivat pitkin järven jäätä, saaresta saareen piirretyillä reiteillään.

Syksyisen hiljainen keskusta tarjoaa myös värikkäitä nähtävyyksiä. Kaunis Pyhän Laurin kirkko vie ajatukset vanhaan aikaan kun kirkko vielä oli keskellä kylää ja merkittävässä asemassa. Nyt liikerakennukset ympäröivät niin kirkkoa kuin hautausmaatakin ja saavat aikaan kompaktin tunnelman, kun keskustassa lähes kaikki "elämän ja kuoleman palvelut" ovat hahmotettavissa yhdellä vilkaisulla.

Ruska-aikaan hautausmaa on erityisen kaunis. Sen monikirjoinen puulajisto hehkuu oranssin ja punaisen sävyissä ja vaahteroiden kultaiset lehdet värjäävät maan pinnan.

Suloisen pikkuinen ja ympäri käveltävän kokoinen Loviisan kaupunki tarjoaa paljon elämyksiä yhden viikonlopun ajalle.

Tutustumisen voi aloittaa vaikkapa venerannan suola-aitoilta aivan vanhan kaupungin laidalta ja kulkea sievien puutalojen väleissä vanhoja kujia pitkin seikkaillen.  

Sen jälkeen on kuitenkin syytä laajentaa kierros keskusbulevardin toiselle puolelle, kappelin puistoon, kommendantin talolle ja linnoituksille saakka.

Komendantin talossa toimii kaupungin museo, jossa historian vaiheisiin voi tutustua monipuolisesti. Komendantin yrittipuutarha on sievä vielä syksyn tultuakin. Ruskan väreihin taipuneet ryydit kehittävät eri muotoisia siemenkotia ja luovat mausteista tuoksua ympärilleen.

Yllätyksellinen terveyslähdekin on kiven heiton päässä yhä paikoillaan ja tutkittavissa, vaikka sen oudon hajuinen radiumvesi ei juuri nykyihmistä houkuttele.

Linnoitusten varjossa voi fiilistellä kaupungin vanhaa historiaa, aikaa, jolloin Rosen ja Ungern olivat puolustuksellisesti merkittävässä asemassa ja linnakkeet sekä kaupungin kehittyminen toden teolla alkamassa.

Linnoituksen muureilta lähtevän Ehrensvärdin lenkin varrelta voi ihailla näkymiä hoidetuille pihoille ja sieville tonteille, jotka pilkottavat vanhojen säilyneitten, ja uusien väliin rakennettujen, talojen ympärillä.

Toteutumatta jääneen laajemman linnoituksen kaivannot ovat edelleen olemassa ja muodostavat romanttisia vesiväyliä sorsapesueille tarjoten samalla rantapolkuja matkailijan tallattavaksi. Rantojen vehreät pensaistot heijastuvat veteen suloisesti lehvästön läpi pilkottavan auringon valossa ja sievät sillat johdattavat vesien yli uusille alueille.

Kaupungin toisella laidalla, Tamminiemen tuntumassa, voi ihastella kaunista hiekkarantaa, jota koristavat somat siniset pukukopit ryhdikkäässä rivissä. Uimarannan tuntumassa on tenniskenttiä, joiden takaa aukeaa historiallinen tammilehto lenkkipolkuineen ja kuntoreitteineen. Polkua pitkin pääsee kiipeämään kalliolle, jota koristaa sievä näköalatorni kiehkuraisine kaiteineen.

Kukkukiveltä lienee ollut aikanaan esteettömämmät maisemat vedelle, kuin mitä nykyisen metsän siimeksessä kulkiessaan saattaa ymmärtää. Näillä poluilla ovat kulkeneet lukuisat kylpylävieraat 1800 luvulla, jolloin Loviisa kuului lukuisten kylpyläkaupunkiemme joukkoon tarjoten terveyskylpyjä, hoitoja ja lomanviettopaikkoja aikansa säätyläisperheille.

Nykyisistä nähtävyyksistä parhaimpiin kuuluu ehdottomasti Riitta Nelimarkan ateljee ja näyttelytila Bongan linna. Siellä vastaan räiskyy värien ilotulitus ja ulos voi astella aivan uusin aistein ja avautunein ajatuksin.

Pitkin vuotta on Loviisassa paljon nähtävää ja vireitä hyvän mielen tapahtumia, kuten keväiset Avoimet puutarhat ja loppukesän Wanhat talot. Mukavia ruokapaikkoja riittää myös. Bistro Cantor, Degerby Gille ja Kallej - tietysti unohtamatta sieväksi kunnostettua kappelin ruusukahvilaa, joka on auki ainakin kesäaikana.

Mukavia tapahtumia muistiin säilöttäväksi:
www.avoimetpuutarhatloviisa.com
www.loviisanwanhattalot.fi

Vedellinen Varkaus on maakravulle suuri elämys. Rantoja löytyy kaikilta suunnilta, niin paljon kuin vain jaksaa kiertää.

Vesitornin kahvila

Edellä mainitusta syystä on reittimme jo muutamana kesänä koukannut Varkauden kautta. Aikataulumme on laadittu siten, että tuloiltamme jälkeisenä aamuna suuntaamme oitis Vesitornin kahvilaan (aukeaa klo 10) aamiaiselle syömään sampivohveleita.

Tänä kesänä osuimme paikalle oivallisesti juuri kun paikallislehti teki juttua kolean sään vaikutuksesta kesämenekkiin ja kamerahelikopteripojat saapuivat kuvaamaan kaupunkinäkymiä tornin huipulta. Samalla saatoimme päästä kahvilan mainosmateriaalin somisteeksi, mene ja tiedä.

Wanha Varkaus

Aivan vanhan kaupungin laidalta löytyy juhlavaan ja kauniiseen historialliseen rakennukseen sijoittuva ravintola Kaks Ruusua, joka on myös sampitapahtumien kaviaarikumppani.

Myös Varkauden museon rakennus henkii tunnelmaa vanhoilta tehtaan patruunoiden aikakaudelta ja sen välittömässä tuntumassa sijaitseva Taidekeskus Väinolä antaa tunnelmaan mukaan ripauksen romantiikkaa suloisine pitsiverantoineen.

Tänä kesänä Väinölässä on esillä hyvän mielen näyttely. Näyttelyssä on naivistisia töitä monelta taiteilijalta ja kävijälle jää käynnistä mukava ja elämän monimuotoisuutta kunnioittava olo.

Varkauden Kotiseutukeskuksen talo myötäilee tunnelmiltaan Väinölän vaaleankeltaista romanttista linjaa. Talon on tehtaan johto rakennuttanut työntekijöiden terveydestä huolehtimaan hankitun lääkärin asunnoksi.

Tehtaan ohi, kirkon edestä kurvaten saavutaan Kommilan kaupunginosaan. Ja kun Varkaudessa ollaan, on tämäkin alue aivan veden rannassa. Tällä puolella kaupunkia rantaa hallitsevat monet venevalkamat, mutta löytyypä täältä myös oivallinen uimaranta laitureineen ja uimakoppeineen.

Koiran ulkoiluttajien ahkerasti käyttämä rantapolku jatkuu ties kuinka pitkälle, mutta me kävelimme aina juhlavan korkean Komminselän sillalle saakka.

Taulumäki

Varkauden keskustan asemakaava on Taulumällä sijaitsevasta vesitornista katsellen varsin yksiselitteinen. Viivasuora Kauppakatu halkoo maisemaa torilta veden ylittävälle sillalle saakka.

Kadun varrella on useita liiketiloja. Kaikki välttämätön kenkäkaupasta elokuvateatteriin löytyy kyllä.

Tänä kesänä usean liiketilan ikkunassa oli muutto- tai lopetusilmoitus. Ei liene ihme, sillä hätää kärsimässä ovat suurempienkin sityjen ravitsemusliikkeet ja putiikit, saatika sitten pikkukaupunkien yritykset.

Mukava kesärieha korvan taakse merkittäväksi:

http://www.sampeajasamppanjaa.fi/etusivu

Miltä kuulostaisi pitkä viikonloppu Göteborgissa? Mikä ettei, mutta mitä nähtävää siellä muka on? Näin ajattelin vielä muutama viikko sitten, kun tarjoutui tilaisuus lähteä lomaselle lyhyen kantaman päähän.

Lento Göteborgiin Helsingistä kestää vain puolentoista tunnin verran ja Landvetterin nopeiden kenttätoimintojen ansiosta cityn sydämeen ehtii reilussa parissa tunnissa.

Kanavan rantaa ja ratikoita

Hotellimme oli niin keskellä kuin olla voi, Clarion Post on nimensä mukaan rustattu vanhaan ja juhlavaan postitaloon, joka on saanut kylkeensä myös nykyaikaisen lisärakennuksen, jonka huipulta löytyy muun muassa pikkuinen uima-allasosasto.

Hotelli sijaitsee keskusaukion laidalla, rautatieaseman ja raitiovaunulinjojen risteyskohdassa, joten kulkuyhteydet ovat loistavat, vaikka jalkapeli ei tulisikaan kysymykseen.

Herttainen vanha raitiovaunu rahastajineen lähtee Lissebergin huvipuistoon keskusaukion pysäkiltä ja tarjoaa elämyksen vanhoilta ajoilta. Toki myös nykyaikaiset ratikat kulkevat samaa reittiä.

Kävellä kannattaa kuitenkin sen verran, että kulkee aukiota reunustavan kanavan rannan vierustaa pitkin ja tutustuu useisiin kahvi- ja viinibaareihin, mukaviin veden ylittäviin kävelysiltoihin, näin pääsee nopeasti sisälle kaupungin mannermaiseen tunnelmaan ja nauttimaan keskustan ihmisvilinästä.

Heti samaisen pääkadun varrelta avautuu myös käytävä suureen ostosparatiisiin. Sen suojiin on kätevää sujahtaa sateen yllättäessä vaikka ei shoppailusta olisikaan innostunut.

Puutarhoja ja palmuhuoneita

Kun kävelee aukiolta kanavan ylittävää suloista kävelysiltaa pitkin, pääsee sujuvasti Puutarhayhdistyksen kukkaistarhaan, jossa ruusuköynnökset, nenäliinapuut ja lukuisat värikkäät kukkapenkit hehkuvat toistensa kanssa kilpaillen.

Puutarhaan on helppo piipahtaa ja nauttia kukkaloistosta sen leveillä sorakäytävillä kävellen tai istahtaen puiston penkille kuuntelemaan ja katselemaan kuinka vesi solisee ruusujen keskeltä löytyvässä suihkualtaassa. Puutarhakahvilan tarjonnasta löytyy myös tuo umpiruotsalainen Toast Skagen eli katkarapumakka eli -leipä.

Puistokäynti ei mene hukkaan sateen sattuessakaan, sillä laajojen kukkais- ja nurmialueiden keskeltä löytyvät suuret palmuhuoneet, kauniit lasipalatsit, jotka kätkevät sisällensä eksoottiset kasvimaailmat.

Jos kukkanälkää vielä jää, löytyy noin kolmen kilometrin kävelymatkan (pääsee kätevästi bussilla tai raitiovaunulla) päästä laaja kasvitieteellinen puutarha teemapuutarhoineen ja puulajipuistoineen. Kasvitieteellisen reunamilta pääsee myös luonnonpuistoon, jossa voi kiertää lammen rantoja yhdessä paikallisten lenkkeilijöiden ja koiran taluttajien kanssa.

Historiaa Hagassa 

Kävelymatkan päässä keskustasta sijaitsee vanha kaupunki Haga, jonka nupukivikadut ja puurakennukset tuovat mieleen ajat, jolloin puolustuslinnakkeella on ollut suuri merkitys kaupungin käsityöläisten elämän turvaamisessa.

Hagan reunamilta nousevat äkkijyrkät portaa suoraan linnan pihalle. Valitettavasti ei linnaan aina pääse, mutta jo pihamaalta avautuvat kiipeämisen arvoiset maisemat kaupungin kattojen ylle, näkymä ulottuu aina Clarion Postin uudistornille saakka.

Hisingenin risteily

Useat alukset vievät matkaajia Lilla Bommanin matkustajalaiturista läheisille saarille ja Hisingenin saaren kiertävälle illallisristeilylle voi osallistua ainakin Carl Mikael Bellman -nimisen laivan kyydissä.

Göta älviä pitkin kulkevan risteilyn alussa hämmästystä aiheutti ikuisesti riittävä teollisuuslaitosten miehittämä ranta. Ainakin tuntui, että ensimmäisen tunnin aikana näimme ja kuulimme vain Göteborgin teollisuuden, lasitehtaiden ja varikkoalueitten kehityttymisen tarinaa. Toki lopulta päästiin nauttimaan myös avarammista näkymistä. Mielenkiintoisia olivat reitin varren murtovesipadot, joilla suljetaan mereltä päin nousevat, voimakkaat suolaisen veden pulssit, jotta ne eivät pääsisi nousemaan alaville pelloille, jotka ulottuvat aivan rannan tuntumaan.

Löytyypä vesireitin varrelta myös historiallinen Bohusin linnake, jolle tehdään retkiä aivan erikseen. Bellmannista voi vain ihailla linnan jykevää silhuettia.

Risteilyn päättyessä pääsee ihailemaan Göteborgin oopperatalon mielenkiintoista arkkitehtuuria, sillä talo sijaitsee aivan Lilla Bommanin sataman tuntumassa ja on ihailtavissa kaiken aikaa laivan saapuessa rantanlaituriin.

Heinolan sijainti monen uusmaalaisen mökkimatkustan kannalta on hankala; liian lähellä kotia mennessä ja mökkiä tullessa. Kuitenkin Heinolassa on paljon nähtävää, rantoja käveltävänä ja ruokapaikkoja herkkusuille.

Kun saavut Heinolaan, voit etsiä parkkipaikan rantapuiston liepeiltä, vaikkapa vanhan pumppukaivon vierestä ja ottaa kaupungin haltuun kävellen. Rantapuiston liepeiltä löydät kesäteatterin ja kaupungin museon ja idyllisten puutalojen vyöhykkeen mukavine ravintoloineen. Kurkistä myös porttien sisäpuoelle, siellä aukeavat näkymät suloisiin pihoihin entisajan kukkarabatteineen.

Dorkin puisto

Heinolan hauskimman, suunpieliä hymyyn venyttävän kohteen löydät harjun alta, vanhalta juna-asemalta. Vesa Väänäsen oivaltava taide esittätyy nurmialueilla valloittavasti. Ihanaa Ite-taidetta on nähtävänä paljon. Huumori on hurttia ja napakasti osuvaa. Uusia töitä näyttää tulevan jatkuvasti, joten jokaisella käyntikerralla kokee aina uuden elämyksen.

Harjupaviljonki

Dorkin viereltä, harjun päältä löydät mahtavan ja Suomen oloissa epätavallisen näköisen paviljongin pyöreine ikkunoineen ja itämaiseen tyyliin rakennettuine räystäineen.

Harjun vohvelikahvila on käymisen arvoinen. Suolaiset ja makeat vohvelit, jäätelö ja leipomukset häviävät herkkusuihin hetkessä. Lisäksi juomapuolelta löytää paikallisten pientuottajien limonadeja, siidereitä ja eksoottisia olutmerkkejä.

Tien toisella puoella harjun laella on vesitorinin kahvila. Siellä tarjonta on suppeaa, jäätelöä ja kahvipullaa, muttaa maisemat sitäkin upeammat yli Konniveden ja Ruotsalaisen ulapoiden.

Konniveden ja Ruotsalaisen rannat

Voit suunnata kulkusi syvemmälle kaupungin asuma-alueille ja kulkea rantoja pitkin niin pitkään kuin jaksat. Tommolan tiivis alue sijaitsee kävelymatkan päässä Konniveden rantaa myötäilevän metsäpolun, tai paremminkin lenkkiradan varressa. Jos palaat kadun vartta pitkin, löydät kauniita pientaloja suloisine kukkapihoineen. Rannassa puolestaan on loistavia evästys- ja uintipaikkoja aivan veden äärellä kulkevan polun varrella.

Ruotsalaisen rannassa on virallinen uimaranta kioskeineen ja liukumäkineen. Siellä viihtyvät lapset.

Vehreät puistot

Heinola on myös lukuisten puistojen kaupunki. Voit laatia koko päivän kunto-ohjelman pelkkiä puistoja kiertelemällä! Puistoista keskeisin on kuitenkin kirkon takaa löytyvän Harjulammen vierestä löytyvä Lintupuisto lintutaloineen. Valitettavasti puhuvaa papukaijaa ei sieltä enää löydy.

Rantapuistoa pitkin voit kävellä Kumpeli Spa -kylpylälle, Kylpyläpuistoon saakka ja ihailla matkan varren eksoottisia puulajeja. Puistokartta kasviluetteloineen löytyy reitin varrelta.

Keksipuistoon on pitempi matka, se sijaitsee Tähtiniemen asuntoalueella. Toisella puolella järveä keskustasta katsellen.

Siltasaarta suloisine kavilaravintoloineen ei sovi sivuuttaa puistoja kierrellessä. Siellä voi piipahtaa paitsi kahvilla, myös nauttimassa huikeasta väri-ilottelusta, jonka tarjoavat monet perennat, puut ja pensaat sekä punaiset, valkonurkkaiset rakennukset jotka heijastuvat saareen rakennetun vesialtaan pinnasta. Lisäbonuksena on ympäröivän veden heijastama auringon kilo.

Heilan luomumyymälä

Tullessa - tai mennessä, miten vain haluat, kannattaa piipahtaa Heilan myymälässä, joka sijaitsee pohjoisen moottoritien liittymän kupeessa. Sieltä löydät lähi ja muiden kotimaisten luomutuottajien parhaat palat. On Kolatun, Herkkujuustolan, Juustoportin ja monen muun tuotteita. Viini Pihamaan  marjaviinejä sekä monen pienpanimon oluita. Lihatiskilta voit ostaa Benjamin hyvin pidettyä lihaa ja monia makkaroita. Hilloja, hunajaa, suklaata, lakua... kaikkea ihanaa notkuvat hyllyt.

Ravintolat

Jos et myymälään uskalla, kokeile ainakin keskustan ravintolaa, Heinolan Heiliä, joka tarjoaa valmiita suussa sulavia annoksia. Ja jos oikein tulista ruokaa halajat, käy ihmeessä syömässä Ravintola Kettu ja Kanan extra tulinen gruusialainen kanaherkku! Voit saada muistoksi sertifikaatin, jos selvität annoksesi kyllin nopeasti. Kasinoravintolasta puolestaan näet parhaat maisemat ruokailuhetkesi sulostuttajaksi.

Tulipa koettua erilainen hotellimiljöö. Tilaisuuteni koitti, kun kuulin, että työpaikan juhlaa suunniteltiin pidettäväksi Katajanokan kasinolla. Tiedosta riemastuneena varasin majoituksen Katajanokan vanhasta vankilasta, joka on muutettu hotelliksi. Jo aikanaan hotellihankkeesta luettuani päätin, että siellä pitää päästä yöpymään. Pidän siitä, että vanhoille rakennuksille etsitään uusia käyttötarkoituksia, ettei kaikkea murskata liiskaksi ja rakenneta jotain uutta ja uljasta - mutta usein niin ilmeetönta betonibunkkeria - tilalle.

Hotelli oli mukava, huone siisti ja viihtyisä. Kaikissa huoneissa on myös ilmainen kiinteä internetyhteys, mikä on hyvä asia etenkin työmatkoja ajatellen. Minä en nettiä nyt käyttänyt, juhlahumussa aika meni pukeutumiseen ja kampauksen valmisteluun, eikä surffailua ehtinyt paljon mietistiskellä.

Huoneessa oli ammeellinen, suloinen kylppäri, jonka peili oli suuri, mutta valaistus hiukan hämäränlainen kampaustarpeita ajatellen. Meikkipeilikin oli, joten kampausta pääsi tiirailemaan mukavasti myös sivuilta ja takaa.

Koska sää oli suotuisa, oli mukavaa illan hämyssä kävellä kasinolle ja ihailla kaupungin rannoilla kajastelevia valoja. Matkaa hotellilta juhlapaikalle on vain viitisensataa metriä, joten sen taittoi korkokengissäkin mukavasti. Juhlan jatkoiltakin palasimme hotellille kävellen, vaikka aikamoinen tuuli riepotteli hiuksia ja sai mekon helmat lepattamaan. Liekö nautittu sisäinen lämmike pelastanut meidät vilustumiselta.

Yö oli rauhallinen. Ei hiiren hiiskausta kuulunut muista huoneista, vaikka porukkaa oli hotellissa aika paljon. Meidänkin juhlaseurueesta bongasin muutamia pariskuntia. Aivan sattumalta olivat päätyneet samaan yöpymisvalintaan kuin minäkin.

Aamupalalla sai nauttia, jos halusi, vankilatunnelmasta enemmäkin. Noutopöydän kattauksessa oli peltilautaset ja juoma-automaattien lähellä aidot peltimukit, joista sopi somasti siemailla mehunsa, tietäen, että vapaus odotti ovien takana.