Rooman vihreät keuhkot

TORSTAI, 10. MARRASKUUTA 2016

Villa Borghesen puistopuutarha

Rooman vihreät keuhkot eli suuri keskuspuisto Villa Borghese Gardens, sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Kätevimmin sinne pääsee Espanjalaisten portaiden kautta, Villa Medicin ohi kävellen ja Viale di Villa Medicia pitkin kulkien. Toinen selkeä reitti puistikkoon nousee Piazza del Popololta.

Me osuimme paikalle pitkän viikonlopun matkamme lauantaina, jolloin oli puistossa paljon paikallisia liikkeellä. Koirat, eväät, vanhemmat ja isovanhemmat sekä lapset ja lapsenlapset kulkivat suurina ryhminä pitkin puiston käytäviä ja asettautuivat mukavasti nurmikkoalueille syyspäivän viettoon. Ja mikäpäs oli päivää viettäessä, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja suomalaiselle lämpötilakin vastasi keskikesän tunnelmia.

Puistosta sai vuokrata monenlaisia menopelejä. Poljettavia autoja oli monenlaisia,oli myös istuttavia potkulaudan näköisiä vehkeitä lapsille ja potkulautaa sekä polkupyörää monenmoista. Suosituin taisi olla polkupyöräriksaa muistuttava kärry, johon mahtui kaksi eteen ja kaksi taakse.

Me kuljimme kuitenkin jalkaisin, sillä kuvattavaa riitti monella puolella ja välillä piti poiketa puiden siimeksessä pilkahteleville vesiaiheille ja kukkapuskien luokse.

Varsinainen etsintämme kohdistui kuitenkin puiston keskellä, tai ainakin keskemmällä, sijaitsevalle, kartan mukaan suurelle lammikolle eli Lagolle. Sinne löysimme tiemme modernin taiteen museon portaiden kautta pyörähtäen ja vanhoja juhlavia kiviportaita pitkin nousten. Portaiden päästä löytyi portti, josta olikin lähes suora reitti Lagolle. Siellä olivat jo ensimmäiset vapaapäivän viettäjät veneitä soutamassa ja päivää paistattamassa.

Haikarat, hanhet, sorsat ja kilpikonnat asustelivat lammen rannoilla ja antoivat ihmisten kuvata itseään kaikessa rauhassa. Lammikon keskellä olevassa saaressa kimalteli valkoinen marmoripylväikkö Tempio di Esculapio - Temple of Asclepius, jonka kerrotaan olevan Borghesen puistoon rakennettu muistoksi sodassa tuhoutuneelle Tiber-joen saarella sijainneelle alkuperäiselle temppelille.

Poistuimme puistikosta Passeggiata del Pincion kautta Piazza del Popololle vielä ihailemaan sen suurta keskusobeliskia.