Sali täynnä menopelejä

SUNNUNTAI, 03. ELOKUUTA 2014

Kuopion automuseo on autoharrastajien unelmakohde

Kuopion uima- ja keilahallia vastapäätä sijaitsevassa rakennuksessa on vuodesta 2002 lähtien toiminut Kuopion automuseo. Suomen Automobiili-Historiallisen Klubin Savon kerhon perustamaa museota on ylläpidetty lahjoituksin ja talkoovoimin ja se toimii varsinaisen merkityksensä lisäksi myös kerhon jäsenten tapaamispaikkana.

Museotila ei ole kovinkaan suuri, vaan heti ovelta sisään astuessaan vierailija näkee hyvin pitkälti kaiken sen, mitä museossa on nähtävillä. Reilut kymmenkunta autoa ja muutama moottoripyörä kertoisivat varmasti mitä mielenkiintoisimpia tarinoita, mutta niitä ei kyllä juurikaan tuoda esille. Itseäni olisi esimerkiksi kiinnostanut tietää enemmän muutaman moottoripyörän taustoista.

Siitä ei voida kiistellä, etteivätkö kulkuneuvot olisi hienoja ja hyvin kunnossapidettyjä! Osa autoista on ilmeisesti jopa täysin ajokunnossa ja niihin törmääminen tiellä (toivottavasti ei ihan kirjaimellisesti) on täysin mahdollista. Lisäksi takaseinän lasikaapeissa oli muutamia metkannäköisiä taksamittareita, joita tuli katseltua hieman pidempikin tovi. Moottoripyöriä katsellessa bongasin muun muassa 1960-luvulla valmistetun Helkama Minin, joka toi mieleen oman mopoiän. Liekö oma entinen Helkamani vielä viidenkymmenen vuoden päästä samanlaista museokamaa kuin edeltäjänsä, saa nähdä.

Hinnalla Kuopion automuseo ei ole pilattu, sillä pääsylippu näyttelyyn maksaa vain neljän euron verran. Mistään tajunnanräjäyttävästä kokemuksesta ei ole kuitenkaan kyse, elleivät vanhat autot ja moottoripyörät ole suuria tunteita herättäviä kiinnostuksenkohteita. Ymmärtääkseni museon autot myös vaihtuvat ajoittain, joten en ihmettele yhtään, mikäli alan harrastajat palaavat vierailulle museoon vuosi toisensa jälkeen. Tavallisen museoita kiertävän turistin vierailu jää kuitenkin noin viidentoista minuutin mittaiseksi johtuen näyttelyn rajallisesta koosta sekä loppupeleissä erittäin pienestä informaatiomäärästä.