Santeri ja sataman arvoitus valloittaa katsojiensa sydämet

KESKIVIIKKO, 23. HEINÄKUUTA 2014

Voi sääski sentään, miten hyvää kesäteatteria!

 

Vaikka varsinainen Taidetori loppuikin jo sunnuntaina, on satamassa vielä tämän ja ensi viikon ajan mahdollisuus nauttia kesäteatteriesityksestä. Maanantaina ensi-iltansa saanut Santeri ja sataman arvoitus vie katsojansa matkalle Kuopion satamaan kertoen samalla hieman historiaa sen nähtävyyksistä ja kaupungin kuuluisuuksista, kuten Raninin myllystä, Lignell & Piispasesta sekä Minna Canthista.

Santeri ja sataman arvoitus eroaa perinteisistä teatteriesityksistä siinä, että sen tapahtumapaikat vaihtelevat aina Satamankulmalta Scandicin terassille asti. Esityspaikkojen vaihto tapahtuu näppärästi Santeri-tontun huilun ääntä ryhmässä seuraten. Monessa pisteessä myös katsojat saavat osallistua esitykseen esimerkiksi laulamalla ja tanssimalla.

Esityksen juoni, jota en tässä sen enempää lähde paljastamaan, on yksinkertainen ja helposti seurattava. Monimutkaisemmalla tarinalla kaikkein pienimpien lasten olisi ehkä hieman liian vaikea pysyä koko tunnin ajan esityksen kyydissä. Lisäksi kaikkien esityspisteiden yhdistäminen toisiinsa tarinan avulla on onnistunut ja matkan varrella kerätyt vihjeet ratkaisevat lopulta ”arvoituksen.”

Vaikka esitystä seurasikin aivan alusta lähtien noin kymmenkunta henkeä, oli sen päättyessä katsojamäärä tuplaantunut. Varsinkin Satamankulmalta siirryttäessä ensimmäiselle esitysalueelle satamaan laivojen viereen, jäivät monet ohikulkijat katsomaan esitystä loppuajaksi. Myöhemmässä vaiheessa esitystä katsomaan jääneille antoi yksi ryhmän mukana kulkenut työntekijä esitteitä ja kehotti tulemaan jonain toisena päivänä katsomaan näytöstä alusta asti. Väitänkin siis, että Santeri ja sataman arvoitus saa suurimmat yleisömääränsä vasta tulevissa esityksissä.

Olkoonkin, että Santeri ja sataman arvoitus on erityisesti lapsille suunnattua kesäteatteria, on siinä myös paljon huumoria, joka aukea vain aikuisempaan ikään ehtineille. Tunnin mittainen esitys onkin erittäin hyvä tapa viettää aurinkoista lomapäivää koko perheen voimin satamassa. Erityisesti miljöön jatkuva vaihtuminen tekee näytöksestä hieman erilaista teatteria, kuin mihin monet meistä ovat tottuneet. Avoimin mielin siis vain matkaan!