Essi

KESKIVIIKKO, 12. ELOKUUTA 2015
Maailmanperintökohde Keski-Suomessa

Petäjäveden vanha kirkko rakennettiin vuosina 1763-1765. Vuonna 1994 kirkko merkittiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon pohjoismaisen puukirkkoarkkitehtuurin ja hirsirakentamistaidon pitkän perinteen edustajana.

Kirkkoa kannattaa ehdottomasti kierrellä ulkoa sekä sisältä. Sisältä löytyy myös hauska yksityiskohta, saarnastuolia kannatteleva puinen ja punaposkinen Pyhä Kristoforos, joka on matkailijoiden suojeluspyhimys.

Kaunis ja historiallinen vierailukohde myös ohikulkumatkalle.

Lisätietoja kirkosta aukioloajoista ja pääsymaksuista: http://www.petajavesi.fi/kirkko/index.php?option=com_content&view=featured&Itemid=17&lang=fi

KESKIVIIKKO, 12. ELOKUUTA 2015
Yleisökierros kaupungintalolla

Lääninarkkitehti Karl Viktor Reiniuksen suunnittelema Jyväskylän kaupungintalo valmistui vuonna 1899.  Reilusti yli sadan vuoden historiansa aikana kaupungintalo on kohdannut useita korjauksia. Viimeisin peruskorjaus valmistui  alkuvuonna 2013.

Jyväskylän kaupungintalolta  löytyy työtiloja noin 30 hengelle.  Pohjakerroksessa on muun muassa kokoustiloja, henkilökunnan sosiaalisia tiloja ja ruokailutiloja.  Pohjakerroksen tiloissa ilme on hieman uudempi, mutta historian havinakaan ei puutu. Löytyypä sieltä myös vanha tyrmän ovi toimivalla pikkuluukullaan varustettuna.  Toisessa kerroksessa sijaitsee vaikuttava juhlasali, jossa kaupunginvaltuusto kokoontuu. Entisöidyssä juhlasalissa ja sen viereisissä pienemmissä saleissa on arvokkaan koristeellista, hienoa ja kaunista.

Saleissa ja myös muualla kaupungintalossa on runsaasti monenlaista taidetta usealta ajalta. Pekka Salojärvi on deponoinut Keski-Suomen museolle Suomen taiteen kultakauden teoksia. Teoksia on useilta tunnetuilta taiteilijoilta, kuten Helene Schjerfbeck ja Albert Edelfelt. Kaupungintalolla voi nähdä myös uudempaa taidetta, kuten Kirsi Tapperin Hevonen ja pienet pellot vuodelta 2012.

Jyväskylän matkailuoppaiden ja kulttuuriluotsien pitämiä yleisökierroksia on ollut tänä kesänä kerran kuukaudessa keskiviikkoisin ja torstaisin. Vielä torstaina 20.8.2015 järjestetään neljä kierrosta tunnin välein alkaen kello 14. Kierroksille on vapaa pääsy, mutta liput on haettava kauppakeskus Forumissa sijaitsevasta Jyväskylän seudun matkailuneuvonnasta viimeistään kello 13 tai kyseltävä jäljelle jääneitä paikkoja suoraan oppaalta kaupungintalolla. Kierrokset alkavat kaupungintalon Poliisikamari-ovelta.

Lisää tietoa Jyväskylän kaupungintalosta löytyy osoittesta: http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/kaupungintalo

KESKIVIIKKO, 29. HEINÄKUUTA 2015
Vielä kerkeää näyttelyyn Kankaalle

Kymmenen vuotta täyttävässä Uuden Polven Museossa on nykytaidetta moneen makuun. Näyttelyssä on esillä 27 taiteilijan teoksia. Saattavatpa itse taiteilijatkin olla esittelemässä töitään. Hallista löytyy suurta, pientä, liikkuvaa, roikkuvaa, maalattua ja monenlaista muuta nähtävää.

Uuden Polven Museo on Kankaan paperitehtaan Pergamenttihallissa. Näyttely on avoinna vielä 31.07.2015 perjantaihin asti ja sisään on vapaa pääsy.

MAANANTAI, 27. HEINÄKUUTA 2015
Kierros historiasta tulevaisuuteen

Jyväskylän Tourujoen varrella sijaitsevalla Kankaan alueella tehtiin paperia vuodesta 1874 vuoteen 2010. Alueen historia ulottuu vielä kauemmas ja kiehtova tulevaisuus siintää edessäpäin.

Kankaan paperitehdas lopetti toimintansa vuonna 2010. Samaisena vuonna Jyväskylän kaupungista tuli alueen omistaja, minkä jälkeen aluetta on kehitetty kohti tulevaisuuden monipuolista kaupunginosaa. Kesäkuussa 2015 kaupunki myi Kankaan vanhan paperitehtaan Kankaan kehitys Oy:lle, jonka omistavat Skanska Talonrakennus Oy, YIT Rakennus Oy ja Jyväs-Parkki Oy. Kankaan alueelle kaavaillaan asutusta, työpaikkoja, opetusta ja kulttuuria.

Alueen purku, rakennus ja korjaustyöt ovat täydessä vauhdissa. Osa rakennuksista siis puretaan ja osa historiallisesti erittäin arvokkaista rakennuksista säilyy tulevaisuudessa ihailtaviksi ja hyödynnettäviksi. Punatiili näyttelee vanhalla paperitehtaalla pääroolissa. Mielenkiintoista alueen kehittämisessä ovat myös Laatuaapinen ja prosenttikulttuuri. Laatuaapinen ohjaa alueen arvokasta ja asiaankuuluvaa suunnittelua ja rakentamista. Kankaalla noudatettava prosenttikulttuuriperiaate tukee kulttuurin ja taiteen kehittämistä ja säilymistä.

Heinäkuun keskiviikkoisin Kankaan alueella on järjestetty opastettuja kiertokävelyjä, joissa sukelletaan alueen historiasta nykyhetken kautta tulevaisuuteen. Kierroksella käydään jopa vuodelta 1941 olevan konttorirakennuksen sisällä. Kannattaa myös kierrellä uuden paperitehtaan ympärillä katselemassa valtavia graffiteja, vaikka sitten omalla ajalla. Kierros päättyy Pergamenttihallilla toimivaan Uuden Polven Museoon, josta seuraavassa kirjoituksessa.

Kiertokävelylle on vapaa pääsy ja mukaan kerkeää vielä tämänkin viikon keskiviikkona 29.07.2015. Kierros starttaa kello 13 tehtaan porttirakennukselta.

Lisää Jyväskylän Kankaasta osoitteessa http://www3.jkl.fi/blogit/kangasjyvaskyla/

 

MAANANTAI, 06. HEINÄKUUTA 2015
Amerikan malliin

Nokkakiven Puisto on pääasiassa lapsiperheille suunnattu huvipuisto, mutta se on mukava kesäpäivän kohde kaiken ikäisille. Huvipuisto sijaitsee Lievestuoreella 9-tien varrella noin 20 kilometriä Jyväskylästä. Kesällä 2007 avattu Nokkakiven Puisto on Suomen uusin huvipuisto. Se on lapsiystävällinen, pieni ja viihtyisä huvipuisto, joka eroaa koko olemuksellaan suuresti Suomen muista huvipuistoista.

Laitteisiin ei ole järjettömiä jonoja kuten monesti muualla, joten niiden menosta pääsee nauttimaan nopeasti ja helposti. Monilla laitteilla on ollut mielenkiintoinen historia takanaan jo kauan ennen puistoon saapumista. Kummitusjuna taas on Nokkakiven omia tekosia. Laitteita löytyy kaiken kokoisille aivan pienimmistä kävijöistä vähän isompiin ja hurjapäisempiin hurvittelijoihin. Kaikista kovimpia, kauheimpia ja isoimpia laitteita Nokkakivestä ei kuitenkaan löydy, mutta valinnan varaa on silti monelle. Huvipuistolaitteita on tällä hetkellä 17. Uusimpia ovat kesällä 2014 tullut Peppi-karuselli ja nyt kesällä 2015 tullut Scrambler.

Nokkakivessä ei pauhaa kovalla kaiken maailman musiikki ja sen vehreän puistoisella alueella viihtyy vauhtiakin karttavat kävijät. Alueelle on kaikille vapaa pääsy, mutta laitteisiin voi ostaa kertalippuja, rannekkeita tai kausikortteja. Puiston alue on myös hyvin tasaista ja sen alueella liikkuu suhteellisen helposti myös lastenrattaiden kanssa liikkuva tai liikuntarajoitteinen asiakas. Alueen siisteydestä on huolehdittu hyvin ja puiston sisäpuolella on asianmukaiset WC-tilat ja roska-astiat eväistä syntyville jätteille ja muille roskille.

Puistoon voi tuoda omat eväät ja alueelta löytyy monia miellyttäviä nurmikoita ja pöytiä piknikin pitoon. Nokkakiven Puistossa on myös kolme kioskia, joista löytyy monenlaista pientä purtavaa ja herkkua jäätelöistä täytettyihin sämpylöihin. Aivan isoimpaan nälkään ei puiston alueella ole myytävää, mutta vieressä Laukaanhovin puolella pääsee vaikka lounastamaan ravintolaan.

Laukaanhovi sijaitsee parkkipaikan toisella laidalla ja palvelee monipuolisesti. Sieltä löytyy mm. huoltoasema, eläinkauppa ja Coconaten pellava- ja puuvillavaatteiden tehtaanmyymälä. Laukaanhovin tiloissa on myös Nokkakiven pelihalli ja karkkikauppa. Pelihallissa on wanhoja peliautomaatteja ja muuta pientä puuhaa.

Mörkömetsästä löytyi hirvitys.
          Mörkömetsästä löytyi hirvitys.

Puiston puolella on muutaman muun perinteisen pelin lisäksi myös narunveto-, ankka- ja purkinheittopelit. Pikkuinen lammasaitaus lampaineen löytyy huvipuiston perältä. Metsässä puiston laidalla on Mörkömetsä ja sieltä löytyy jännittäviä kurkistettavia koloja ja kummallisia ötököitä. Mörkömetsään voisi vielä lisätä jotain, jotta sen kiertäjät voisivat kiinnostua siitä entistä enemmän. Henkilökunnan mahdollisuuksien mukaan olisi varmasti hauska, jos metsässä kiertelisi joku "elävä" mörkö tai menninkäinen. Ehkä myös jokin uusi tai useammin vaihtuva virike sopisi sinne. Nokkakiven pensaslabyrintti on hyvin hauska. Labyrinttiin eksyy helposti isompikin tallaaja.

Viikonloppuna 4.-5.7.2015 Nokkakiven puistossa vietettiin vuosittaisia Amerikan päiviä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän kunniaksi. Viikonlopun aikana Nokkakiveen kannatti saapua USA-valmisteisella autolla tai moottoripyörällä saadakseen ilmaisen rannekkeen, eikä Yhdysvaltain kansalaisuudestakaan olisi ollut haittaa. Puisto oli koristeltu teeman hengessä Yhdysvaltain lipuin ja ilmapalloin. Puistoon oli rakennettu esiintymislava, jossa soitettiin livenä musiikkia molempina päivinä. Musiikki soi oikeassa Amerikan hengessä, mutta samassa teemassa oli myös muuta nähtävää. Jaguarssien cheerleaderit esittelivät hienoja temppujaan ja Jaguaarit olivat esittelemässä amerikkalaista jalkapalloa, sen heittoa ja varusteitaan. Amerikan päivien ajan puistossa oli myös Makkarabaari, josta sai erilaisempaa purtavaa. Menoa, meininkiä ja kävijöitä riitti.

Amerikan päivillä kanoottijoen kanootitkin saivat asiaankuuluvat liput.
Amerikan päivillä Kanoottijoen kanootitkin saivat asiaankuuluvat liput peräänsä.

Lauantaina Nokkakivessä tepasteli myös tyytyväisen näköinen puistonjohtaja Lauri Vartiainen. Aivan aiheesta Vartiainen vaikutti tyytyväiseltä.

– Minulla on sellainen kutina, että tästä päivästä tulee puiston historian paras päivä, Vartiainen myhäili.

Vartiainen kertoi, että Nokkakiven Puisto on kasvanut ja menestynyt aina vain paremmin ja paremmin joka vuosi. Alkukesän kylmät säätkään eivät ole puistoa liikaa haitanneet.

– Taidetaan olla 20-30 % edellä viime vuotta, Vartiainen pohti.

Mikäs on mieluisin huvipuistolaite Nokkakiven Puistossa?

Vartiaisella oli hieman vaikeuksia valita, mikä on ihan ymmärrettävää. Lopulta lemppariksi valikoitui Painekattila eli Round Up.

Lauri Vartiainen huvipuistossaan
Lauri Vartiainen huvipuistossaan.
Vartiaisen suosikki oli Painekattila eli Round Up. Taustalla pyörii Peppi-karuselli.
Vartiaisen suosikki oli Painekattila eli Round Up. Taustalla pyörii Peppi-karuselli.

Monelta lauantain kävijältä löytyi myös oma suosikki. Mörkömetsässä tutkimasta löytyi polttareitaan naisporukalla viettävä Kirsi, joka kertoi pitävänsä eniten Kummitusjunasta. 3-vuotias Julian istui innoissaan pienoislaivassa, josta löytyi rattikin. Seurassa ollut isoäiti kertoi Julianin suosikiksi kuitenkin rauhallisesti etenevän Pienoisjunan. 9-vuotiaan Saran mielestä paras laite oli Pilvenpyörä, mutta 7-vuotias Markus valitsi Vauhtivirvelin.

– Se pyörii ihan hirmu kovaa ja siinä on ne kuvut puoliksi päällä, Markus kuvaili lemppariaan.

Julian laivaa ohjaamassa.
          Julian laivaa ohjaamassa.
Julianin suosikki oli Pienoisjuna eli Canonball Express.
Julianin suosikki oli Pienoisjuna eli Canonball Express.

 

Sara ja Markus viihtyivät Nokkakivessä.
          Sara ja Markus viihtyivät Nokkakivessä.
Kirsi esitteli Mörkömetsän karttaa, johon voi kerätä leimoja polun varrelta.
          Kirsi esitteli Mörkömetsän karttaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Edessä uusin laite eli Scrambler, takana Markuksen suosima Vauhtivirveli eli Tilt-A-Whirl ja Kirsin suosima Kummitusjuna
Edessä uusin laite eli Scrambler. Takana Markuksen suosima Vauhtivirveli eli Tilt-A-Whirl ja Kirsin suosima Kummitusjuna.
Saran suosikki oli Pilvenpyörä eli Paratrooper.
Saran suosikki oli Pilvenpyörä eli Paratrooper.

Amerikan päivät ovat tältä vuodelta ohi, mutta tohina Nokkakiven Puistossa jatkuu vielä pitkään. Kannattaa käydä, sillä Nokkakiven Puisto on kokemisen arvoinen paikka.

Huvipuiston omat sivut ovat osoitteessa http://www.nokkakivi.fi. Osoitteesta löytää myös aukioloajat ja hinnat.